Gym Soro  


HYVÄ YSTÄVÄ!

"Loimme 2010 kesällä GymSoron tarjoamaan toisenlaista fyysistä ja henkistä valmennusta heille, ketkä uskovat tulosten vaativan kovaa työtä. Näimme kaupallisten kuntosalien ja -keskusten tarjoamat harjoitusmahdollisuudet liian rajoittuneina. Halusimme harjoittaa asiakkaitamme täysin vapaasti ja hyödyntää harjoitustapoja, jotka eivät sovellu perinteisten kuntosalien tarjontaan. Tapoja, jotka tuovat nopesti tuloksia sekä jatkuvaa kehitystä."

Tämä ajattelutapa ohjasi toimintaamme kevääseen 2011 asti. GymSoro kehittyi ja kasvoi tasaisesti ensimmäisen toimintavuotensa aikana, joten paineet laajennukselle kasvoivat jatkuvasti. Myös salin ulkopuolelta tullut kysyntä vauhditti päätöstä lähteä laajentamaan.

Lopulta toukokuussa 2011 GymSoro muutti isompiin toimitiloihin Karjalankatu 2:een ja nimi vaihdettiin CrossFit Lohjaksi.

Tämä on toistaiseksi viimeinen luku GymSoron tarinassa. GymSoro ei tule aivan kuolemaan pois, se tulee edelleen palvelemaan personal trainer -asiakkaita jollain tasolla.

GymSoron pienessä ja karussa bunkkerissa luotiin uskomattomia tarinoita, jotka jäävät elämään omaa legendaansa.

Tulen syvästi kaipaamaan niitä aikoja, mutta karavaanin on kuljettava eteenpäin.

Ystävällisin terveisin,

Markku Sorosuo

GymSoron perustaja

CrossFit Lohjan perustaja

 

Klikkaa tästä CrossFit Lohjan sivuille.

 

 

© 2011 Gym Soro