Jodi – suuri mysteeri

Tuo mystinen mineraali, josta kukaan EI tiedä mitään. Viimeiset 100 vuotta ollaan sentään tiedetty, että jodi on tarpeellista kilpirauhasen toiminnalle. Mutta kukaan ei mainitse mitä muuta jodi tekee kehossa.

Tiesitkö että jodi on läsnä kehon jokaisessa triljoonassa solussa, ilman jodia elämä ei ole mahdollista? Kilpirauhanen pitää sisällään eniten jodia kehossa, mutta esimerkiksi sylkirauhasissa, aivoissa ja rinnoissa jodia on todella runsaasti.

Minulle itselleni jodi on ollut intohimon kohde viimeiset kaksi vuotta. Olen tutkinut sitä ahkerasti ja lukenut runsaasti ihmisten tarinoita, miten jodi on muuttanut elämän kokonaan toisenlaiseksi.

Heti kun joku mainitsee jotain jodista, minun korvat ja aistit heräävät. Haluan palavasti tietää mitä hän tietää tai ajattelee jodista.

Olen silkasta uteliaisuudesta myös kysellyt jodista viimeiset 2 vuotta asiakkailtani. Olen tehnyt omia tutkimuksiani ihmisten tietämyksestä tästä mysteeristä. Varsinkin jos asiakkaani kertoo sairastavansa kilpirauhasen vajaatoimintoa tai hänellä on epämääräisiä kyhmyjä kaulallaan. Välittömästi kysyn ”Tiedätkö kuinka paljon saat jodia?”. Näistä 100% vastaa aina takaisin: ”Ei mitään tietoa.

Tunnettu joditutkija tohtori David Brownstein kutsuu jodia ”Maailman eniten väärinymmärretyksi mineraaliksi”. Oman kokemukseni perusteella olen samaa mieltä. Kukaan ei tiedä mitään jodista. Ei suomalaiset. Ei lääkärit. Ei kukaan. Mikä se on edes? Mihin se vaikuttaa? Eikö suolan mukana saa jodia? Onko jodi edes tärkeää? Ota kuppi kuumaa kahvia ja istu alas. Kerron kaiken jodista kansantajuisesti. 

Jodista on pulaa

WHO:n mukaan maailman väestöstä 1/3 kärsii jodin puutteesta maaperän köyhyyden takia.

Jodin puutoksen oireita:

  • kyhmyt rinnoissa
  • rintojen arkuus
  • struuma
  • eturauhasen liikakasvu
  • atooppinen ihottuma
  • aivosumu
  • palelu
  • masennus
  • älykkyys tippuu
  • ADHD
  • turvonneet rauhaset
  • ylipaino
  • virtsateiden tulehdukset
  • allergiat
  • kehon tulehdukset
  • fibromyalgia
  • silmävaivat
  • refluksi

Lista on pitkä, tässä vain pieni katsaus.

bernard courtois jodin keksijä

Jodi löydetään

Bernard Courtois (1777-1838) oli ensimmäinen joka löysi jodin virallisesti 1811 tehdessään ruutia aseisiin. Hän oli sekoittamassa kaliumia ja suolaa merilevästä, kun hän vahingossa lisäsi liikaa rikkihappoa seokseen. Samassa hetkessä hän näki violetin väristä kaasua haihtumassa seoksesta. Johtuen violetistä väristä, uuden elementin nimeksi tuli iodine (iodes tarkoittaa kreikaksi violettia).

Ensimmäinen virallisesti raportoitu lääketieteellinen käyttö tuli Francois Coindet (1774-1834) toimesta, joka osoitti että struumaa voidaan hoitaa jodilla. Tämä oli samalla myös ensimmäinen kerta koskaan kun yksittäistä hoitokeinoa (jodi) käytettiin tiettyyn sairauteen (struuma). Jotkut siteeraavat tätä länsimaisen lääketieteen syntyhetkeksi.

Jodin haudattu historia

Jodin historia on kuitenkin todella monimutkainen, jotta voisin esittää sen lineaarisesti tässä artikkelissa. Jodin historia ulottuu pitkälle historiaamme, paljon pidemmälle kuin Courtoisin ruutikokeilut 1811.

Tätä ennen jodia saatiin eniten merilevästä, jossa sitä on erittäin runsaasti. Merilevän uskotaan olevan ensimmäinen antioksidantti evoluutiossamme. Jos katsomme kauas menneisyyteen, argeologiset tutkimukset ovat osoittaneet miten jodirikasta merilevää käytettiin ruokana ja lääkkeenä.

Historia ulottuu näitäkin pidemmälle:

– Courtoisin löydös 1811

– Ennen 3000 vuotta vanhaa kiinalaista rohto-opasta, Pen Tsao

– Ennen egyptiläistä Ebers’ Medical Papyrusta

– Ennen kirjoitettua historiaa Ayurvedic Medicine of India

Itseasiassa noin 15 000 vuotta sitten joku ihminen söi mammuttia Chilessä. Mammutin luut löydettiin 1975 erään kaivauksen yhteydessä Chilen Eteläisen Yliopiston toimesta. Seurasi 10 vuoden kaivausoperaatio, jonka aikana löydettiin 9 merilevänäytettä. Kaikissa näytteissä oli erinomaiset arvot jodia, sinkkiä ja muita tarpeellisia mineraaleja. Argeologit huomasivat että osa näistä näytteistä oli käsitelty siten, että niitä oli käytetty jo yli 15 000 vuotta sitten lääketieteellisesti. Jodilla on siis pitkä historia evoluutiossamme.

Länsimainen lääketiede osui kyllä välillä jodin alkulähteille, mutta sitä ei ymmärretty silloin lainkaan. Lähetyssaarnaajat Australiassa 1800-luvulla rakensivat vaikka mitä pyhättöjä käännyttääkseen alkuperäisväestön, mutta asukkkaat uskoivat silti heidän omaan lääkäriinsä jota he kutsuivat ”parraityeorn” – jonka voisi kääntää suomeksi ”merilevämies”. Hän paransi kaiken merilevällä, eli käytännössä jodilla.

Tai kun brittiläiset valaanpyytäjät lähtivät pitkille saalistusmatkoilleen, jotka saattoivat kestää silloin jopa 2-3 vuotta. Miten he katsoivat tyrmistyneenä kun Australian alkuperäisväestö söi tyytyväisenä merilevää. Kuitenkin kolmannes valaanpyytäjistä kuoli C-vitamiinin puutteeseen, he eivät vain tienneet että ratkaisu olisi löytynyt heidän jalkojen juuresta. Veneet olivat täynnä merestä huuhtoutunutta merilevää.

struuma nuorella tytöllä

”Mistä Suomen 150mcg jodisuositus on tullut?”

Suosituksen alkulähde on Ohiossa Yhdysvalloissa aivan 1900-luvun alkupuolella. Tällöin Ohiossa riehui struuma. 56% kouluikäsistä tytöistä kärsi struumasta. Tytöillä oli jopa 600% enemmän struumaa kuin samanikäisillä pojilla. Tämä johtui siitä, että tytöillä jodin tarve oli niin paljon suurempi kuin pojilla. Tyttöjen hormonitoiminnan käynnistymisen seurauksena  teini-ikäisenä rinnat kasvoivat ja sitä myöten jodin tarve oli todella paljon suurempi. Naisen rinnat tarvitsevan suuren määrän jodia toimiakseen optimaalisesti.

Tohtori David Marine johti tutkimuksia Ohiossa Akronin kaupungissa. Tutkimus tehtiin seuraavasti:

1) Kontrolliryhmä koostui 2305 oppilaasta, jotka eivät saaneet jodilisää ravinnossaan.

2) Jodiryhmään kuului 2190 oppilasta, jotka saivat 9mg jodia per vuorokausi. Huomaat varmaan että tämä määrä on 100 kertainen Suomen suosituksiin.

Tulokset olivat selkeät 2.5 vuodessa. Kontrolliryhmässä struumaa esiintyi 22% oppilaista. Kun taas jodiryhmässä struumaa esiintyi vain 0.2% oppilaista. Tutkimus myös totesi että 9mg jodin annoksella ei ollut mitään ”jodimyrkytystä” havaittavissa yhdelläkään oppilaalla. Tämän tutkimuksen seurauksena Yhdysvallat määräsi jodin lisättäväksi suolaan ja suositukseksi tuli 150mcg. Sama käytäntö saapui Suomeenkin myöhemmin, kuten kaikki trendit aikanaan.

Tämä määrä riitti pitämään vain struuman aisoissa. Mutta se oli yli 100 vuotta sitten. Siitä ajasta maaperä on köyhtynyt, ilmansaasteet ovat lisääntyneet ja erilaiset myrkyt ovat arkipäivää elämässämme. Osaa näistä ei osattu edes kuvitella 1900-luvun alkupuolella. Jo NHANES-tutkimus 1971-1974 osoitti miten jodin tasot ovat tippuneet yli 50% väestöllä. Elämme saastuneempia aikoja, joten jodin tarve on vain lisääntynyt noista ajoista. Mutta suositusta ei ole korjattu tuon jälkeen.

”Miksi jodivahvistettu leipä katosi 1970-luvulla?”

Jodi oli ennen penisiliiniä hoitokeino melkein kaikkia sairauksia vastaan. Kuten mainitsin, sillä on yli 15 000 vuoden historia. Penisiliini syrjäytti jodin ”modernina” hoitokeinona.

Miksi ihmiset sitten kärsivät jodin puutteesta? Monihan syö jodioitua suolaa, eikö se riitä? Minne jodi on kadonnut?

Vielä 1960-luvulla siivu leipää sisälsi 150mcg jodia. Tämä määrä riitti suojaamaan kilpirauhasen struumalta. Kaikki kuitenkin muuttui 1972 kun bromi päätettiin vaihtaa jodin tilalle jauhoihin.

Bromi valtasi markkinat muutamassa vuodessa kun leipurit pelkäsivät leipoa enää jodin kanssa, pelättiin kuluttajien boikottia. Joten kaikki vaihtoivat kiltisti bromiin. Samalla bromia lisättiin palonestokemikaaleina patjoihin, sohviin, mattoihin, autoihin, elektroniikkaan, lasten leluihin ja niin edelleen.

Mikä oli tämän vaikutus? Rintasyövät ja kilpirauhasongelmat räjähtivät käsiin 1970-luvulla ja ovat kasvaneet kulovalkean tavoin. Jodin puutos teki meistä lihavia, tyhmiä ja sairaita. Nykyään emme vain syö riittävästi munia tai kalaa, mutta tämä ei ole ainut syy miksi kärsimme jodin puutteesta. Suurin syypää on bromi, joka on syrjäyttänyt jodin meidän ravinnosta ja elämästämme. Bromi estää jodin toiminnan kehossamme. Tähän 150mcg suositus ei riitä lainkaan.

1996 arvioitiin että Kiinassa 10 miljoonaa ihmistä kärsii alemmasta älystä jodin puutteen takia. Tilanne on todennäköisesti vain huonontunut tämän jälkeen. Jodi vaikuttaa älykkyyteen suoraan.

Wolff-Chaikoff tutkimus vei jodin virheellisesti

Jos kerran jodi on ollut näin kauan saatavilla evoluutiossamme, miksi ihmiset eivät enää käytä sitä?

Kun penisiliini yleistyi toisen maailman sodan jälkeen, jodia alettiin pitämään ”vanhanaikaisena” hoitomuotona. Tämä oli todella kriittinen virhe päättäjien toimesta, kuten tulevat vuodet osoittivat.

Samalla vuosien saatossa jodin tietotaito haihtui, kun modernit lääkkeet yleistyivät vauhdilla. Eniten jodin käyttöön vaikutti Wolff-Chaikoff virheellinen tutkimus vuodelta 1969. Siinä tutkimuksessa epäiltiin jodin syönnin sammuttavan koko kilpirauhasen. Koe tehtiin rotille, mutta he unohtivat mitata rottien jodiarvot ennen tutkimusta. Joten he ampuivat täysin hakoteille heti. Kumma ettei David Marinen tutkimuksissa ollut mitään merkkiä tästä, vaikka annokset olivat 9mg / vrk ja koe tehtiin ihmisille.

Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Tämä pelästytti kaikki. Tutkimuksen seurauksena menetettiin kolme sukupolvea hyviä lääkäreitä, jotka eivät ymmärtäneet jodin tarkoitusta. Silloin ei ollut internettejä, joista uutta tietoa olisi saanut haettua.

Tässä on samanlaista viboja kuin Ancel Keysin huijaustutkimuksessa 60-luvulla kolesterolin vaaroista. Tulen kirjoittamaan kolesterolistakin artikkelin ja Ancel tulee varmaan saamaan osansa. Varsinkin kun hän tunnusti vuosia myöhemmin, että hänet lahjottiin tuottamaan vääristynyt tulos. Tämän tutkimuksen seurauksena 80-luvulla koko maailma siirtyi vähärasvaisiin tuotteisiin. Ja mitäs siitä sitten seurasi? Sydänkohtaukset, diabetes ja ylipaino räjähtivät käsiin. Mutta siitä lisää myöhemmin, jatketaan jodin parissa.

jodi vs bromi tyhjät tuolit

Jodi vs Bromi

Kun jodin määrä alkaa nousemaan kehossa, jodi alkaa ”jahtaamaan” bromia pois jodireseptoreista. Ne kilpailevat samasta ”tuolista”, molemmat haluavat istua samaan penkkiin. Kun jodia on riittävästi, se potkaisee bromin takaisin verenkiertoon josta se poistuu aikanaan virtsan mukana pois.

Jodi on hyvin tehokas antibioottinen, antiparasiittinen, antisieninen ja antiviruksinen. Jodi pystyy korvaamaan raskasmetalleja kehostasi.

Joten kun lisäät jodia ravintoosi, kehossasi voi olla monta detox-prosessia käynnissä samaan aikaan kun bromikin poistuu kudoksistasi. Tähän kannattaa silloin ottaa SuolaLatausProtokolla estämään bromia, ethän halua että se istuu uudelleen johonkin vapaaseen penkkiin. SuolaLatausProtokollalla pakotat vapaana liikkuvan bromin ulos kehostasi. Protokollan ohjeet ja tarvikkeet tulevat mukana meidän jodipaketissa. Voit kysyä lisää sähköpostilla markku(at)ruokatauko.fi.

Nainen, rinnat ja jodi

Terapeuttinen jodin käyttö rintasyövän hoidossa kirjattiin ensimmäisen kerran 1896. On pystytty näyttämään suora yhteys rintasyövän ja maan välillä missä asuu. Maat kuten Japani ja Islanti, näissä maissa jodin saanti on erittäin korkealla ja heillä on hyvin alhaiset tilastot rinta- ja eturauhassyövässä sekä struumassa. Kun taas Meksikossa, Thaimassa ja Yhdysvalloissa tilastot ovat todella rajut edellämainituissa syövissä. Näissä maissa jodin saanti on todella vähäistä. Joissain maissa kuten Puolassa, Sveitsissä, Australiassa ja Venäjällä on tietyillä alueilla todella isoja syöpäkeskittymiä, johtuen alueellisista jodivajeista.

merilevä on jodin superlähde
Japanilaisilla ei ole rintasyöpää

On arvioitu että rannikolla asuva japanilainen syö päivässä jodia 13.8mg, joka on valovuoden päässä siitä mitä suomalainen syö. Japanilaiset saavat jodia merilevästä tehdystä ravinnosta ja mereltä puhaltavasta tuulesta (kyllä, he hengittävät jodia suoraan ilmasta).

Miten tämä näkyy Japanissa? Heillä on tilastollisesti erittäin vähän rintasyöpiä. Samoin naisilla on myös erittäin vähän fibrokystisiä rintasairauksia.

Samaa voidaan sanoa eturauhassyövän esiintymisestä japanilaisilla miehillä. Ero on huikaiseva verrattuna esimerkiksi miehiin USA:ssa.

meira jodioitu suola on hevonpaskaa
”Minähän syön jodisuolaa, eikö se riitä siis?”

Tämä on yleisin kysymys, jonka kuulen. Usein ihmiset vielä siristävät silmiään hämmentyneenä kun he esittävät kysymyksen.

Joku voi sanoa rehellisesti: ”No minä ainakin saan kaiken jodin suolasta!”. Tästä minä innostun joka kerta! Vedän happea ja vastaan ytimekkäästi takaisin seuraavasti:

”Kerro minulle KUINKA paljon jodia saat jodisuolasta?”

Minä selitän. Prosessoidusta suolasta saatava jodi on mitätöntä. Kun jodioitu suola lähtee tehtaalta ja saapuu lopulta kaupan hyllylle, puolet jodipitoisuudesta on haihtunut. Matka kestää yksinkertaisesti liian kauan. Kun avaat suolapurkin kotonasi, riippuen ilmankosteudesta, loputkin pitoisuudet haihtuvat ilmaan.

Lopulta kun saat tämän tuotteen suuhusi, siitä vain noin 10% imeytyy sinuun. Näissä suoloissa jodi on myös väärässä muodossa (jodidi). Kehosi haluaa sitä toista, eli jodia. Kun kokkailet pannulla ruokaa, tämä tuhoaa lisää jodia suolasta.

Katso Iodine Content of Salt -tutkimus, joka kertoo paljonko tuotteessa pitäisi olla jodia ja kuinka paljon siinä on oikeasti sitä. Suola on muutenkin huono lähde jodille koska siinä on kloridi mukana. Tämä on halogeeni, joka kilpailee jodia vastaan. Jodioitu suola on bullshittiä.

Yksi gramma jodioitua suolaa pitäisi sisältää 0.075mcg jodia. Mutta tämä arvo on mitattu tehtaalla, ennen kuin suola on paketoitu myyntipakkaukseen. Kun suolapurkki lopulta ehtii kaupan hyllylle, puolet tästä on haihtunut. Kun avaat purkin kotona, tästä määrästä taas puolet haihtuu. Mitä kauemmin pidät suolapurkkia hyllyssäsi, sitä enemmän jodia haihtuu. Määrä puolittuu joka 20. päivä. Suolasta saatava jodi on täysin teoreettista ja marginaalikamaa. Kukaan EI tiedä paljonko saat jodia jodisuolasta, siinä on liikaa muuttuvia tekijöitä.

Lyhyt vastaus: Ei, et saa riittävästi jodia suolasta koska et voi olla varma kuinka paljon saat sitä ja mitä muotoa.

”Hetkinen Markku! Eikö jodin päivittäinen suositus ole 150 mikrogrammaa, jonka saan päivittäisestä monivitamiinistani?”

RDA on laskettu kuinka paljon kilpirauhanen tarvitsee estääkseen struuman syntymisen kuten mainitsinkin aikaisemmin. Muiden rauhasten tarvetta ei ole laskettu mukaan. Lisäksi myrkkyjen ja ilmansaasteiden vaikutusta ei ole laskettu mukaan. Jodireseptorit ovat jokaisessa solussa, ei vain pelkästään kilpirauhasessa. Jodi on elämälle välttämätöntä!

”Miksi lääkärit eivät kerro mitään jodista?”

Koska modernin suomalaisen lääkärin koulutuksessa on 0 kurssia ravinnosta. Ravintokoulutus ei kuulu lääkärien koulutusohjelmaan. Tästä syystä jodi on täysin tuntematon käsite heille esimerkiksi struuman poistamisessa. Struuma syntyy jodin puutoksen seurauksena kun kilpirauhasen koko kasvaa, jotta se saisi voimakkaammin imettyä jodirippeet itselleen! Ratkaisuna on antaa kehollesi lisää jodia ja struuma poistuu.

”Tarvitsevatko naiset siis enemmän jodia kuin miehet?”

Tytöt ja pojat tarvitsevat saman verran jodia murrosikään saakka. Tilanne muuttuu kun rinnat alkavat kehittyä, tämän jälkeen naisten jodintarve nousee huomattavasti ylemmäksi verrattuna miehiin. Tämä nostaa jodin tarpeen niin suureksi, että se saattaa aiheuttaa ongelmia kilpirauhasen kanssa, jos jodia ei tule riittävästi. Tämä oli se syy, miksi jodia alettiin lisäämään suolaan 1924.

”Miksi juuri rinnat tarvitsevat jodia?”

Rinnoissa on erityisen runsaasti jodireseptoreita, jotka pitävät maitotiehyet ja muut kudokset optimaalisena. Jodin on huomattu poistavan myrkkyjä ja kystiä rinnoista.

Jos tämä aineenvaihdunta ei toimi ja jodia ei ole riittävästi, seurauksena on rintojen tukkeutumista. Myrkyt kasaantuvat, joka aiheuttaa turvotusta ja tulehdusta. Nesteet alkavat kerääntymään, kystia ja rakkuloita alkaa muodostumaan. Rinnoista tulee kivikovat ja kipeät. Nämä johtavat syöpään. Pelkästään rinnat tarvitsevat noin 12mg jodia päivässä (6mg kumpikin) voidaakseen hyvin. Ja mitä enemmän rintarauhasta on, sitä kovempi jodin tarve. Ja kyllä, olen huomannut jodin positiivisen vaikutuksen lähipiirissä. Suosittelen todellakin jodia kaikille naisille!

iodoral jodi

”Mitä jodia minun pitäisi ottaa?”

Paras muoto on Iodoral, joka perustuu Lugolsin ratkaisuun. Se on puristettua jodia tablettimuodossa. Yksi tabletti pitää sisällään 12.5mg jodia kahdessa muodossa: 5mg jodidia ja 7.5mg kalium jodia.

Toki jos syöt merilevää, kalaa ja kananmunia päivittäin, silloin saat jodia luonnollisesti niistä. Tarkista määrät paljonko saat.

”Mistä tätä voi ostaa?”

Suomessa tätä ei ole saatavilla, joten joudut metsästämään sitä ulkomailta. Itse olen ostanut sitä mm. Amazonista.

”Onko jodista jotain sivuoreita?”

Kaikista ravintoon liittyvistä jutuista voi tulla sivuoireita, myös jodista. Me olemme kaikki erilaisia ja reagoimme kaikki eri tavalla. Jos lisäät jodia ensimmäisen kerran ravintoosi, on tärkeää tietää että todennäköisesti kehossasi käynnistyy bromin detox-prosessi ja saat outoja oireita. Myrkyt lähtevät liikenteeseen kehossasi ja aina munuaiset tai maksa eivät pysy perässä. Tässä SuolaLatausProtokolla on ehdoton. Itselleni tuli päänsärkyä aloitusvaiheessa, joka kesti noin viikon. Myös ihoon tuli finnejä sekä virtsa oli todella outoa viikon verran. Nämä kaikki kertoivat siitä, että kehoni poisti myrkkyjä urakalla jodin avulla.

”Paljonko Markku syö jodia?”

2 vuoden jälkeen minun määräni on vakiona 12.5mg joka päivä. Elän kuin japanilainen mies jodin suhteen. Haluan että eturauhaseni ja muut rauhaseni saavat varmasti riittävästi jodia. Voin 2 vuoden jälkeen edelleen mainiosti!

Tästä syystä jodi on Gymsoron yksi pääpalanen eläinpohjaisessa ravintovalmennuksessa. Nostan jodin niin tärkeäksi.

Jodin tulevaisuus

Tohtorit Guy Abraham ja David Brownstein ovat tehneet rajusti töitä jo vuosikymmeniä nostaakseen jodin arvostuksen takaisin sille tasolle, jossa se oli ennen maailmansotia. Tämä artikkeli perustuu pitkälti heidän kirjoihin ja teksteihin.

He katsoivat Wolff-Chaikoff tutkimuksen taakse sekä jodin historiaa. He eivät nähneet näissä yhteneväisyyksiä ja päättivät tuoda oikean totuuden esiin jodista.

Myös Gymsoro jatkaa tällä linjalla. Uskomme jodin olevan yksi tärkeimmistä mineraaleista mitä ihminen voi syödä.

Älä ole lammas ja seuraa sokeasti muiden perässä. Ole susi ja ota oma elämäsi kohtalo omiin käsiisi. ÄLÄ koskaan usko mitä joku tyyppi sanoo internetissä. Tee OMAT tutkimukset, johtopäätökset ja kokeilut.

Jos haluat nostaa elämänlaatuasi evoluution mukaisella ravinnolla, lähetä minulle sähköpostia. Minulle olisi kunnia tehdä töitä kanssasi!

Markku | markku(at)ruokatauko.fi

PS. Tapahtui rintamalla ensimäisen maailmansodan aikana.

”Sotilas, teidän niskanne on liian paksu! Emme ota teitä armeijaan!”

Ensimmäisen maailmansodan aikana ”kupukaulasta” kärsi 12 000 USA:n sotilasta ja näistä kolmannes hylättiin armeijasta tästä syystä. Heidän niska ei yksinkertaisesti mahtunut sotilasvaatteisiin, jotka piti saada kiinni kaulasta. Vasta kun jodia lisättiin suolaan, kupukaulat alkoivat vähentymään.